Grüssgott meine Damen und Herren ja tervetuloa mun mukaani Erasmus-vaihtoon Wieniin, Itävaltaan! Mä olen ollut täällä nyt ehkä kahdeksan tuntia, mutta olen jo omaksunut suunnilleen Wienin kaikki neljä (vai viisi) metrolinjaa ja koen olevani jo aika uskottava wieniläismuija.Kävelen vain muina naisina metroon ja katson sit vaan ihan vaivihkaa kartasta, että olen oikeassa metrossa. Ainoa, mistä ulkomaalaisuuteni taitaa paljastua, on jatkuva ihmettely ja hitaus. Ruokakaupassa ihmettelen aivan tolkuttoman paljon kaikkea uutta ja outoa. Ja ostan kuitenkin näin aluksi suunnilleen sitä, mitä Suomessakin. Tällaisina hämmennyksen hetkinä sitä on kiva, että on jotain tuttua ja turvallista (Royal Gala-omenat esimerkiksi.) Kyllähän sitä lapsuudenkodista muutettuaankin osti kuitenkin aina samaa ruokaa mitä lapsena tuli syötyä. Ihminen on sillä tavalla liikuttavan yksinkertainen.
Huomenna luvassa on orientaatiopäivä ja vaihtarijuttujen hoitamista. Oon hurjan iloinen Lindasta, mun suomalaiskamusta, johon tutustuin muutama kuukausi sitten yhteisen ystävän kautta. Tänään juotiin kahvia Tonavan rannalla, oli kyllä ihan kelpo päivä. Linda puhuu pelottomasti saksaa, minkä haluaisin oppia. Pikku hiljaa minäkin. Olen kyllä muuten vaan puhua pälpättänyt melkein kelle tahansa tänään. Mun tunisialainen huonekaverini ei ollut uskoa, kun selitin, että suomalaiset ovat hiljaista ja varautunutta kansaa.
Koska oletan, että tätä blogia lukevat käytännössä kaverini tai muuten vain hyväntahtoiset ihmiset, niin uskallan olettaa, että ymmärrätte kuvien vähyyden tässä vaiheessa. Mulla ei vielä ole toimivaa digikameraa, koska kuka niitä tarvii kun on toimivat älypuhelimet. Vastaus: sellaiset jotka ei osaa purkaa kuvia puhelimelta koneelle. Laitetaan nyt kuitenkin näön vuoksi kuva meidän perheen viiden vuoden takaiselta Wienin-reissulta.
Miksikä tuollaiset vanhat rakennukset olisivat toisaalta muutamassa vuodessa muuttuneetkaan.
Olen ekan viikon hostellissa ennen kuin pääsen muuttamaan opiskelijakämppääni. Täällä aulassa soi Mumford & Sons ja kohta menen hostellin baariin ilmaisille drinkeille huonekaverini kanssa. Raportoidaan sitten taas, kun koneen äärelle ehdin. Kiva jos joku jää seuraamaan :)
Vinkki kiertämään: Älä ees yritä kiertää samana päivänä Taidehistorian ja luonnonhistorian museota, vaikka ne sijaitseeki samalla aukiolla :D
VastaaPoistaHahaa vai ehditkö jo edellisellä reissulla kiertää? Eniveis, niissä meni mulla kaks päivää 8( Jalkaparat.
VastaaPoistaEka aattelin et on kiva kommentoida tutun blogia mut mun täytyy käydä joku hirvee tunnistusseula läpi :D
onpa kiva kun kommentoit! täytyy kyllä myöntää, että noi museot oon jättäny ihan suosiolla aktiviteettilistan häntäpäähän... mutta kyllä mä ne joku hiljainen sunnuntai vielä kierrän!
Poista