Lisää rantabaareja kansalle!

Tänään on ollut kumma päivä! Mun olo on vaihdellut täydellisestä väsymyksestä (terve vaan kahden tunnin päiväunet) täydelliseen virkeyteen (juoksulenkki Tonavan varrella lempparimusiikkien tahtiin). Olen syönyt epäterveellisesti ja terveellisesti ja ailahdellut noin muutenkin. Tämä viikko on sillä tavalla erikoinen että mulla on joka päivä yliopistoa sunnuntaihin asti. Mun olisi tässä viikon loppuun mennessä luettava kaksisataa sivua artikkeleita, valmisteltava kaksi esseen esitystä ja tehtävä yksi esitelmä. Onneksi en pelkää kovaa työtä!

Mennään nyt kuitenkin eskapistisessa mielessä viime lauantain tunnelmiin. Mun hyvä ystäväni Laura oli viikonlopun täällä Wienissä, ja lauantaina saatiin nauttia ihanasta kesäilmasta Tonavan varrelle pystytetyssä rantabaarissa. Drinkit kaksi yhden hinnalla-tarjouksessa kuudesta seitsemään, mikä unelma. Aiemmin päivällä oli ukkostanut ja satanut rankasti, joten ilma oli hikisen kostea.

Tänä viikonloppuna Tonavan kanaalin varrella vietettiin Donaukanaltreiben-nimisiä festareita, jotka toivat kanavan varrelle kaikenlaista livemusiikkia. Jollain ihanalla perheellä oli käynnissä omat tanssibailut, voi sydän!

Tanssibailut piti mun ja Laurankin ottaa käyttöön, kun illan bilepaikaksi valitsemamme Grelle Forelle oli aivan täydellisen surkea. Musiikki oli mitäänsanomatonta, ihmiset jotenkin vaisuja ja kuvia ei saanut ottaa tai sikaniskainen portsari tuli huutamaan. Kaiken tämän aiheuttama voimattomuuden tunne katosi siinä silmänräpäyksessä kun otettiin tanssilattialla käyttöön täysin nolot, täysin sopimattomat ja täysin riemastuttavat tanssiliikkeet. Tiedättehän, ostoskärryt, omenoiden poimimiset, lehmän lypsämiset ja nämä muut klassikot. Tilanteita voi ottaa haltuun niin monella tavalla, ja niille nauraminen taitaa olla kaikista vapauttavin.

Mä en valitettavasti voinut majoittaa Lauraa täällä pikku opiskelijahuoneessani, joten olin kysynyt luottoystävääni Marionia apuun. Marionin isoon kämppään mahtuikin yksi reilaajatypy aivan mainiosti! Noilla tytöillä sattui kaiken lisäksi kemiat kohtaamaan aivan loistavasti. Sunnuntai-iltana tehtiin ruokaa Marionin luona ja katsottiin siskonpedissä puolet Sherlockista. Sitten mun pitikin kiirehtiä viimeiseen metroon ja jättää jälkeeni kaksi unista ystävääni, vaikka kaikista mieluiten olisin jäänyt yökyläilemään ja puhumaan tyttöjen juttuja.

 This week has so far been intense for me, with about 200 pages worth of scientific articles left to read. The weekend was wonderful though, with one of my best friends visiting and the sun shining like crazy. These two girls you see in these pictures made me happy, as well as cheap happy hour drinks at Herrmans Strandbar. I wouldn't recommend Grelle Forelle to anyone, but if you do end up there, the best way to survive is to take on the dance floor with your silliest dance moves. That's a good life strategy, as well! 

Kevyitä kesäpäiviä

No tulivathan ne paremmat ajat, ja helteet ja paras ystävä! Ihana ystäväni Laura reilaa tällä hetkellä Euroopassa ja aloitti reissunsa tiistaina Budapestistä. Mä päätin jättää opiskeluvelvollisuudet tältä erää väliin ja lähdin mukaan. Muutaman tunnin bussimatka vei mut uuteen kaupunkiin, jossa oli käsittämätön valuutta ja vieraanvarainen tunnelma.

Ensivaikutelmat kaupungista: rento, ystävällinen, kaunis ja luova. Paljon tuollaisia pikkuvaloja, terasseja ja söpöä boheemitunnelmaa. Kaupungin keskustassa puisto, jossa rakennettiin maailmanpyörää. Kaikkialla sellainen mieletön teeskentelemätön meininki: ei tarvitse esittää mitään tai olla tärkeämpi kuin joku toinen. Edes vintage-kaupan coolit myyjät eivät katso nenänvarttaan pitkin eikä hipster-skeneä taida edes olla. Nopeasti virtaava joki ja kamalan vanhoja, mutta vielä liikennöiviä raitiovaunuja.

Mutta onnellisin mä olin varmasti tuon tytön seurasta. Ollaan oltu Lauran kanssa ystäviä nyt noin kuusi vuotta ja menty kumpikin elämänvaiheista ja kaupungeista toiseen. Musta on ainutlaatuista ja ihanaa, miten hyvän ystävän kanssa voi niin helposti vaihtaa suurista puheenaiheista pieniin. Ensin sitä puhuu siitä mitä haluaa elämältä ja mistä tässä kaikessa nyt on kyse, mutta kohta huomaakin puhuvansa pastakastikkeista ja CC-voiteista.

Koko parin päivän reissulla vallitsi sellainen paineeton tunnelma: mennään nyt ja katellaan, tehdään mitä huvittaa milloinkin tehdä. Keskiviikkona teki mieli käydä katsomassa päänähtävyydet, kävellä ympäriinsä ja ajella ratikalla jokirantaa pitkin.Istua sen joen varrella ja heilutella varpaita.

 Mainittu vintage-kauppa oli sopivasti meidän hostellin lähellä, mä hypistelin midi-hameita mutta päätin olevani vähän turhan nössö sellaisille. Illemmalla syötiin todella tuhtia unkarilaista ruokaa ravintolassa ja arvailtiin viereisten pöytien kansallisuuksia.

Hostellimme respan työntekijän ja Lauran tapaaman suomalaistytön ohjeilla päädyttiin illalla ulos useampaankin kivaan baariin. Budapestille ominaisia ovat ns. rauniobaarit, siis hylättyihin tai muuten rapistuviin taloihin perustetut baarit. Mentiin niistä kuuluisimpaan, Szimplaan, jonka kaksi kerrosta saivat meidät aivan sanattomiksi. Aivan ihana tiilirakennus, jossa oli avoin katto (tähtitaivas!), kauniita värillisiä valoja ja hassuja yksityiskohtia. Szimplassa oli muihin baareihin verrattuna vähän enemmän turisteja, mutta ihaninta oli, miten hyväntuulisia ja rennolla tuulella kaikki olivat.

Kahden aikaan suunnattiin vielä erääseen kivaan tanssipaikkaan, jossa tavattiin aivan liian monta insinööriä ja tanssittiin kellaribaarissa puoli viiteen asti.

Seuraavana päivänä maattiin nurmikolla ja karkotettiin krapulaa lähikahvilan viherpirtelöillä. Laura lähti pari tuntia ennen mun bussin lähtöä seuraavaan kohteeseensa, Bratislavaan, mä jäin hengailemaan siksi aikaa itsekseni. Olen aina ollut vähän huono yksinolon suhteen, ja etenkin reissatessa sitä on vaikea sietää. Pari kolme tuntia nyt menee, mutta sitten tarvitsen seuraa. Oli kuitenkin hyvä olla omissa ajatuksissaan ja ajatella kaikkia niitä hyviä juttuja, mitä tämä vaihtoaika on tuonut tullessaan. Hyvät ajatukset tulvivat mieleen kuin itsestään, mikä lienee merkki onnellisesti soljuvasta elämästä.


One of my best friends, Laura, started her Interrail on Tuesday in Budapest, and I thought to take the bus there to see her and also visit Budapest for the first time in my life. What a great descision that turned out to be! The city was friendly, young and creative without being at all superficial or fake. We walked around the city, did whatever felt interesting and just enjoyed the city. The ruin bars, such as Szimpla were seriously the best thing ever and everyone we met was super friendly and cool. Nothing but love for Budapest!

Pieniä juttuja viikon varrelta

Tällä viikolla on tapahtunut monia asioita, isoja ja pieniä, joita en osaa nyt jäsentää sen kummempaan järjestykseen. Kerrotaan siis satunnaisessa järjestyksessä satunnaisia pikkuasioita. Mitä tällä viikolla siis on tapahtunut?

No, olen puhunut paljon suomea ja saanut Suomesta tuliaisiksi esim. suklaata ja ruisleipää. Yllätyksekseni en kokenutkaan sen kummempia riemuntunteita tuliaisten suhteen. Ulkomailla asuminen on sitä helpompaa, mitä vähemmän on kiintynyt kotimaan pieniin asioihin.

Suomi-vieraita on ollut kaksin kappalein, minkä takia olen syönyt monta kertaa ulkona. Miten helppoa onkaan vain istua ja saada ruoka valmiina eteensä! Kävimme erään Suomi-vieraani kanssa italialaisessa ravintolassa, jossa lapset juoksentelivat ympäriinsä ja vanhat rouvat tilasivat aterian päätteeksi jälkiruokaa. Söin Siciliana-pizzaa, joka oli liian suolaista mutta sentään uutta. Seuraavana päivänä käytiin hampurilaisilla. Elän tässä todeksi kahdeksanvuotiaan lapsen ruokaunelmia: syön pizzaa ja hampurilaisia.

Olen oppinut kantapään kautta, että halpa vodka sekoitettuna ginger aleen ei suinkaan ole Moscow Mule, vaan tiskivedeltä maistuva kamaluus. Ja että monet ranskalaiset syövät puolikkaan patongin baarista tullessaan, jolloin patonki toimii ikään kuin sienenä ja imee krapulaa aiheuttavan alkoholin itseensä.

Wien on laittanut ratikoiden katoille sateenkaariliput ilmeisesti Euroviisuvoiton kunniaksi. Ihana kaupunki.

Osallistuin eräälle intensiivikurssille, jota oli tällä viikolla kolmena päivänä liki kuusi tuntia päivässä. Kurssia pitävä opettaja on vieraileva professori Irlannista, joka palasi kurssin jälkeen takaisin Irlantiin. Mietin, millaista on elää niin, mennä viikon ajaksi vieraaseen kaupunkiin ja mennä sitten takaisin. Sentään sade täällä ja Irlannissa on samanlaista.

Ostin second hand-farkkushortsit ensi viikon helteitä ajatellen. Aina pitää ennakoida parempia aikoja.


  A lot of things happened this week, including the arrival of two guests from Finland. One of them brought me some treats from back home, which didn't cause any emotional reaction in me, to my surprise. I guess it's easier to live abroad if you're not too attached to small things back home. I've been eating out a lot, and spending my money on pizzas and hamburgers. I guess I'm living the dream of an eight-year-old kid.

Also, check out the rainbow flags on the roofs on the trams. Vienna is just too cool!

Ensimmäinen vieras ja Euroviisu-huumaa

Perjantaina otin junan lentokentälle, mutta en luojan kiitos lähteäkseni itse matkaan, vaan vastaan ystävääni Maijaa. Tästä lähtien tulen emännöimään eri vieraita kaksi viikkoa eteenpäin, mitä voi pitää jollain tavalla vaihtaritaian murtumisena. Sitä muistaa, millainen tyyppi olikaan Suomessa ja tajuaa, mikä on muuttunut. Tänä viikonloppuna olen viettänyt huoletonta matkailijaelämää ja kuluttanut surutta rahaa asioihin kuten nätteihin purnukoihin, villapaitoihin, aamiaisiin ja sushi-illallisiin. En osaa kuitenkaan potea syyllisyyttä, sillä ainakin on nautittu. 

.

Ulkoilmassa syöminen on aivan mieletöntä! Nautittiin Naschmarktilla eräässä ravintolassa aivan mielettömät aamiaiset, jossa jokainen lautasella oleva asia maistui ihanalta. 

Yhtenä iltana mentiin Museumsquartierille hengailemaan. Täällä tapahtuu, sanoi talonseinä, eikä ollut väärässä. Maija ja Linda lähtivät kuitenkin jonkun ajan kuluttua katsomaan jonkun kaverinsa keikkaa ja mä jäin Anun ja Katrinen kanssa hengailemaan. Hain unohtuneen avaimeni kotoa ja menin naapuriin Anun luo juomaan joulumakuista juomaa ja hihittelemään.

Minä ja Katrine olimme aivan sattumalta pukeutuneet samanlaisiin raitapaitoihin. Tähän tilanteeseen ei tietysti auta muu kuin nauraminen ja riemukkaat yhteiskuvat. Anu liittyi jengiin vaihtamalla itsekin raitapaitaan, ja kolmestaan oltiin kuin joku nolo pohjoismainen tyttöbändi. Mä nauroin katketakseni vielä baarissakin, jossa tarjoilija tervehti meitä sanomalla "hello sailors." Juotiin happy hour-drinkkejä kahteen asti aamulla ja puhuttiin esim. sosiologiasta ja pahanhajuisista hengityksistä.

Lauantai-iltana mentiin katsomaan Euroviisuja hyväntuulisten itävaltalaisten täyttämälle sisäpihalle. Tyypit hurrasivat joka kerta kun Itävallan nimi mainittiin, ja illan mittaan paikalle kertyi aika mittava yleisö. Olin kutsunut mukaan amerikkalaisen kaverini, Brooken, jolle tuli selitettyä Euroviisujen idea juurta jaksaen (sitä ollaan niin erilaisia, mutta kuitenkin niin yhtä?) Suomen esityksen katsominen ei herättänyt mussa mitään sen kummempia isänmaallisia tunteita, vaikka hauskaahan sitä olikin Itävallasta käsin katsoa. Viisujen hauskoin hetki on mun mielestä aina pisteidenlasku, jota yleisö seurasi milloin hurraten, milloin kovaäänisesti buuaten. Itävallan varmistauduttua voittajaksi koko porukka sekosi aivan täysin, olipa mahtava nähdä sellainen hetki. Jengi huusi Conchitaa vielä kaduillakin.

Tänään olikin sitten aivan kamala sadekeli. Olin löytänyt sellaisen ratikkalinjan, jolla saa aika hyvän kiertoajelun Wienin tärkeimmistä nähtävyyksistä ja muutamista mielenkiintoisista kaupunginosista. Mentiin sitten Maijan kanssa linjan alkupysäkille keskelle Pratersternin puiston vihreyttä ja ajeltiin parinkymmenen minuutin maisemamatka aina Burgringille asti.

Cafe Phil tarjosi suojan sateelta ja mahtavan ilmapiirin. Pehmeä musiikki soi, ympärillä oli ystäviä, kirjoja ja hyvännäköisiä tarjoilijoita. Ensi kerralla otan kesäkurpitsa-suklaakakkua, tällä kertaa roposeni riittivät vain yhteen kahvikupilliseen. 

Entertaining guests sure is expensive! This week a friend of mine came to visit, and I've been spending money on breakfasts, dinners, sweaters and all kinds of small things. I don't mind though, because of all the fun I've had! Eurovision night was amazing, with a bar full of Austrian people cheering for their candidate. And she won! How cool it was to be here to see all of that. The Sunday after that was rainy and quiet, as Sundays usually are, but Cafe Phil offered us good looking waitors and tasty coffees. Next time I'll definitely take the zucchini-chocolate cake.

Kuuden metropysäkin matka ihmisen sisimpään

Tänään lähdettiin Evan kanssa Shopping City Südiin. Oltiin saatu itsemme sen tyypillisen "mulla ei ole yhtään kesävaatteita"-itsepetoksen valtaan ja oikeutettu itsellemme käynti Primarkissa. Olimme sopineet tapaavamme U6-metrolinjan päätepysäkillä Siebenhirtenillä, ja yhtäkkiä se pitkä metromatka sai mun ajatuksissa aikaan yllättäviä liikahduksia (kuvat eivät liity tapahtumiin).

Tajusin nimittäin olevani jälleen mukavuusalueella. Tämän vaihdon tarkoitushan oli lähteä sieltä mukavuusalueelta, lähteä sieltä pirun kauas eikä palata enää koskaan takaisin. Kun nyt mietin Turussa viettämääni alkuvuotta, oli se totta kai tasapainoinen ja hyvä, mutta jotenkin niin pirun mukava. Sellaisella turruttavalla tavalla, joka estää uusien ihmisten tapaamisen, uusien juttujen kokeilemisen ja ylipäätään uudesta innostumisen. Kyl te tiiätte.

Mun Wienin mukavuusalueeni on tällä hetkellä rajoittunut suunnilleen näihin kaupunginosiin, missä asun ja missä vietän vapaa-aikaani: rauhalliset ja siistit kaupunginosat kutosesta ysiin. Mukavuusalueeni ihmisiin kuuluu monta kaveriporukkaa, joiden kanssa jaan aikani ja arkeni, ja totta kai monta yksittäistä ihmistä, joiden kanssa mulla on hyvä ja luonteva olla. Tunnen hirveän monta tuttavaa nimeltä ja pystyn juttelemaan heidän kanssaan keskustelun olematta lainkaan vaivaannuttavaa. Mun mukavuusalueellani teen asioita kuten hengailen kavereiden kanssa, kokkaan kotona ja käyn laiskoilla juoksulenkeillä. Toisin sanoen, mulla on hirveän kivaa, mutta en tee varsinaisesti mitään uutta tai hyvällä tavalla epämukavaa.

Se metromatka vei mut pois tutun ja turvallisen keskustan sisältä jonnekin, jossa oli (kerrankin!) rumia taloja ja hylätyn näköisiä ratapihoja. Kaikki ei kerrankin ollut niin kiillotettua, ja metroasemalta Evan kanssa bussiin noustessamme mietittiin, että nyt ei kyllä tiedetä yhtään mihin ollaan menossa. Sataa tihutti, Eva oli tyypillisenä kreikkalaisena sadesäästä vähän allapäin, ja meikäläisellä oli tällainen elämäoivallus käynnissä. Nyt mä ymmärrän, miksi matkaromaaneja kirjoitetaan.

Shopping City Süd oli lopulta ihan vierailun arvoinen, mutta enemmän kuin mitään, tuo matka avasi vähän mun silmiä sille, että vaikka kuinka sieltä mukavuusalueelta poistuisi, sitä tulee aina luotua uusia. Täytynee siis ottaa metroja kaupungin laitamille vastedeskin.


I'm having a great time here in Vienna with my lovely friends, but lately I've been feeling that I'm again stuck in the place called "comfort zone." I'm doing enjoyable things, but you know, I'm not really doing anything new and uncomfortable (in a good way). And the comfort zone was what I wanted to escape in the first place. It turns out, that us humans tend to create those comfort zones over and over again. It's good to keep an eye on your behaviour and escape those prisons :) And yeah, all of this thinking happened during a metro ride to Siebenhierten to visit Shopping City Süd. Who knew a metro ride could have such effects!

Piknik-viikko ja vapun juhlintaa

 Tällä viikolla on vietetty vappua ja aloitettu piknik-kausi. 

Ensimmäinen piknik vietettiin Museumsquartierissa, tuollaisten sinisten tuolien päällä. Oli sunnuntai, raukea fiilis ja vähän nuhjuinen olemus, mutta luottamus, että sen porukan kanssa se ei niin haittaisi.

 

Toinen piknik vietettiin vappuaattona Karlsplatzin lähellä. Hengasin kahden tosi lyhyen tytön kanssa ja tunsin oloni isosiskoksi. Puhuttiin amerikkalaisista ja eurooppalaisista pojista, meikkivoiteista ja viisumeista. Myöhemmin illalla menin Travel Shackiin parin hyvän ystäväni perässä ja tajusin, että baari, jossa huoneellinen humalaisia miehiä laulaa täysillä Bon Jovin mukana ei ole vain mun paikka.

Piknik numero kolme vietettiin vappupäivänä Stadtparkissa, minkä jälkeen lähdin hengailemaan Marionin kanssa Praterin puistoon. Myöhemmin tavattiin tuttuja, joiden kautta meidän seuraan päätyi hengailemaan tuttujen tuttuja, ja jokseenkin kummallisessa seurassa päivä jatkui aina illan ilotulituksiin asti. Jos joskus olinkin ajatellut, että ilotulitukset ovat vain hukkaan heitettyä rahaa, niin tuosta ilotulituksesta ei voinut sanoa samaa. Tuli sellainen yhteenkuuluvuuden tunne sen koko ihmisjoukon kanssa.

Puhuttiin seurueemme parin norjalaisen kanssa maihin liitetyistä stereotypioista. Norjalaiset vaihtarit on muuten siinä mielessä hassuja, että kun heiltä kysyy, mistä kaupungista he tulevat, vastaus on lähes aina: "Tiedätkö Bergenin? No, mun kotikaupunki on siitä 700 kilometrin päässä."

Mä olin irtisanoutunut kaikenlaisista suomalaisista vappuperinteistä, mutta kummallisesti sitä tulikin vietettyä vappupäivää aika perinteisellä tavalla: piknikillä ja huvipuistossa. Loppuillasta kohtalo puuttui peliin laittamalla mun tieni varrelle karkkikojun, jossa myytiin metrilakuja.

Sellaista! Tulevia piknikkejä ja karkkikojuja odotellessa. Tosin tänään kyllä tehdään pizzaa.


The beginning of May meant the beginning of the picnic season! I've been having so many picnics with so many different people that it's hard to keep count. First of them was in Museumsquartier on a sleepy Sunday, the other one at Karlsplatz with two of the sweetest girls I've met. The celebrations for the 1st of May happened to be surprisingly similar than the ones I have back home: I had picnics and hung out at a funfair. The eve of 1st of May I spent at Travel Shack, not really enjoying myself as the room full of drunken people sang along to Bon Jovi. Never again. But as my favourite TV show Girls put it: "It's liberating to say no to sh*t you hate." This is me saying no to Bon Jovi.