No tulivathan ne paremmat ajat, ja helteet ja paras ystävä! Ihana ystäväni Laura reilaa tällä hetkellä Euroopassa ja aloitti reissunsa tiistaina Budapestistä. Mä päätin jättää opiskeluvelvollisuudet tältä erää väliin ja lähdin mukaan. Muutaman tunnin bussimatka vei mut uuteen kaupunkiin, jossa oli käsittämätön valuutta ja vieraanvarainen tunnelma.
Ensivaikutelmat kaupungista: rento, ystävällinen, kaunis ja luova. Paljon tuollaisia pikkuvaloja, terasseja ja söpöä boheemitunnelmaa. Kaupungin keskustassa puisto, jossa rakennettiin maailmanpyörää. Kaikkialla sellainen mieletön teeskentelemätön meininki: ei tarvitse esittää mitään tai olla tärkeämpi kuin joku toinen. Edes vintage-kaupan coolit myyjät eivät katso nenänvarttaan pitkin eikä hipster-skeneä taida edes olla. Nopeasti virtaava joki ja kamalan vanhoja, mutta vielä liikennöiviä raitiovaunuja.
Mutta onnellisin mä olin varmasti tuon tytön seurasta. Ollaan oltu Lauran kanssa ystäviä nyt noin kuusi vuotta ja menty kumpikin elämänvaiheista ja kaupungeista toiseen. Musta on ainutlaatuista ja ihanaa, miten hyvän ystävän kanssa voi niin helposti vaihtaa suurista puheenaiheista pieniin. Ensin sitä puhuu siitä mitä haluaa elämältä ja mistä tässä kaikessa nyt on kyse, mutta kohta huomaakin puhuvansa pastakastikkeista ja CC-voiteista.
Koko parin päivän reissulla vallitsi sellainen paineeton tunnelma: mennään nyt ja katellaan, tehdään mitä huvittaa milloinkin tehdä. Keskiviikkona teki mieli käydä katsomassa päänähtävyydet, kävellä ympäriinsä ja ajella ratikalla jokirantaa pitkin.Istua sen joen varrella ja heilutella varpaita.
Mainittu vintage-kauppa oli sopivasti meidän hostellin lähellä, mä hypistelin midi-hameita mutta päätin olevani vähän turhan nössö sellaisille. Illemmalla syötiin todella tuhtia unkarilaista ruokaa ravintolassa ja arvailtiin viereisten pöytien kansallisuuksia.
Hostellimme respan työntekijän ja Lauran tapaaman suomalaistytön ohjeilla päädyttiin illalla ulos useampaankin kivaan baariin. Budapestille ominaisia ovat ns. rauniobaarit, siis hylättyihin tai muuten rapistuviin taloihin perustetut baarit. Mentiin niistä kuuluisimpaan, Szimplaan, jonka kaksi kerrosta saivat meidät aivan sanattomiksi. Aivan ihana tiilirakennus, jossa oli avoin katto (tähtitaivas!), kauniita värillisiä valoja ja hassuja yksityiskohtia. Szimplassa oli muihin baareihin verrattuna vähän enemmän turisteja, mutta ihaninta oli, miten hyväntuulisia ja rennolla tuulella kaikki olivat.
Kahden aikaan suunnattiin vielä erääseen kivaan tanssipaikkaan, jossa tavattiin aivan liian monta insinööriä ja tanssittiin kellaribaarissa puoli viiteen asti.
Seuraavana päivänä maattiin nurmikolla ja karkotettiin krapulaa lähikahvilan viherpirtelöillä. Laura lähti pari tuntia ennen mun bussin lähtöä seuraavaan kohteeseensa, Bratislavaan, mä jäin hengailemaan siksi aikaa itsekseni. Olen aina ollut vähän huono yksinolon suhteen, ja etenkin reissatessa sitä on vaikea sietää. Pari kolme tuntia nyt menee, mutta sitten tarvitsen seuraa. Oli kuitenkin hyvä olla omissa ajatuksissaan ja ajatella kaikkia niitä hyviä juttuja, mitä tämä vaihtoaika on tuonut tullessaan. Hyvät ajatukset tulvivat mieleen kuin itsestään, mikä lienee merkki onnellisesti soljuvasta elämästä.
One of my best friends, Laura, started her Interrail on Tuesday in Budapest, and I thought to take the bus there to see her and also visit Budapest for the first time in my life. What a great descision that turned out to be! The city was friendly, young and creative without being at all superficial or fake. We walked around the city, did whatever felt interesting and just enjoyed the city. The ruin bars, such as Szimpla were seriously the best thing ever and everyone we met was super friendly and cool. Nothing but love for Budapest!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti