On helppo tarttuu kiinni ja kohta päästää menemään

Tänään on mun viimeinen kokonainen päivä Wienissä, mitä en osaa oikein vielä ymmärtää. Mutta suru pois, viime päivinä olen nimittäin tehnyt onnelliseksi tekeviä asioita ja elänyt vimmalla.

Tiistaina vietettiin yhden kaverin synttäreitä ja käytiin viimeistä kertaa Travel Shackissa. Karaokehuone oli täynnä ja savuinen, tapasin monta tuttua ja kaikessa oli sellaista ympyrä sulkeutuu-fiilistä.

Yksi päivä täällä satoi. Oltiin Anun kanssa matkalla yliopistolta kotiin ja otettiin ratikka aivan meidän kotien lähelle. Kastuin heti ekalla sekunnilla ratikasta poistuessani ja lähdettiin Anun kanssa juoksemaan sateen läpi. Juostessani kuulin Anun nauravan takanani sellaista vapautunutta, hullua naurua jota itsekin oli pakko nauraa. Kotiin päästessäni olin kuin uitettu koira, mutta parin viime päivän outo melankolia oli ainakin poissa ja tilalla päätös: nyt pitää vaan nauttia.

 Piti siis nähdä tärkeitä tyyppejä. Ranskalaisen sielunsiskoni Marionin bileet alkaa aina ainakin pari tuntia myöhässä, eikä emäntä itse ole siltikään vielä valmis. Marion sytyttää aina kynttilät ja istutaan alas hölisemään. Yleensä pojista, mutta tuolloin esim seksismistä ja talvivaatteista.

Mentiin erään kaverin kotibileisiin, joissa päädyttiin ennen pitkää tanssimaan bosnialaiseen musiikin tahtiin. Ja kreikkalaiseen perinnemusiikkiin, johon Evalla oli valmiina koreografia. Aivan liian vaikea, eikä Eva osannut selittää, sillä ne jutut ovat kai aina jossain selkärangassa. Me kuunneltiin saksalaista megatähteä Crota ja jammailtiin.

Yksi ihana iltapäivä tajusin, miten helppoa on hymyillä kameralle silloin kun kameran takana on joku, jolle haluaisi muutenkin hymyillä (ja kun näkee sen hymyilevän siellä sulle). Siksi olen aina tykännyt siitä kun taiteilijat maalaavat kuvia puolisoistaan.

 Eilen vietin auringonlaskunhetkiä Donauinselfesteillä, jotka ovat Euroopan isoimmat ilmaisfestarit. Ihmeteltiin amerikkalaisen kaverini kanssa, miten Wien tekeekään niin paljon juttuja ihan vaan tehdäkseen asukkaansa onnellisiksi. Festarit olivat tosi hyvin järjestetty, järjestysmiehiä ja poliiseja turvaamassa väkijoukkojen turvallinen liikkuminen. Musiikki jäi mulla vähän toissijaiseksi, keskityin ennemminkin juomaan viimeisiä tuopposia Itävallan halvinta olutta (Ottakringer) ja syömään tuollaista valkosipulista, koko pääni kokoista leipää.

Tänään, viimeisenä kokonaisena Wien-päivänäni pakkaan, menen illalliselle ystävieni kanssa ja illalla vielä uudestaan Donauinselfesteille. Tänään jos koskaan lienee syytä valvoa auringonnousuun asti.

  
Today is my last full day in Vienna. This week has been all about going away parties and saying goodbyes, which is a happy and a sad thing at the same time. I've been trying to focus on the happy. I've danced to bosnian music in a one-room apartment in Ottakring and tried to learn some Greek dances. I've ran through the rain with a friend of mine laughing out loud behind me and enjoyed the joys of Donauinselfest. I can't believe the city of Vienna organises stuff like that just to make the people happy. 

Today I'll face the reality and start packing. Later we're gonna go for burgers and visit the Donauinselfest (Cro!!). Today of all the days I should probably stay up until sunrise.

When the whistle blows and we pull out slow, this is where I build my home

Kuten olen joskus aiemmin maininnut, mulle jää elämästä usein mieleen yksittäisiä hetkiä. Hassusti mieleen jää sellaisia asioita, mitä mitenkään tietoisesti yritä muistaa. Tässä jotain viime ajoilta.

Kun katsellaan Evan ja Antonin kanssa Prahassa kolmelta yöllä joessa nukkuvia joutsenia, joita mä olin ensin luullut roskapusseiksi. Valot heijastuivat joen pinnasta ja jossakin jokilaivassa soi kaamea tsekkiläinen rokki, joka teki hetkestä täydellisen (koska se teki siitä epätäydellisen)

Minä ja Eva järjestettiin perjantaina bileet, jotka olivat kaikin puolin mahtavat ja hauskat. Viimeiset vieraat menivät aamun sarastaessa vihdoin omille teilleen, me siivottiin suurimmat roskat ja mentiin nukkumaan. Viimeisenä asiana muistan sanoneeni Evalle, miten aina siskoni kanssa nukuttiin kasvot toisiamme kohden ja miten me nukutaan nyt samoin. 

Seuraavana aamuna katseltiin bileistä otettuja kuvia ja hihiteltiin. 

Kun yhtenä iltana alkoi niin kamalasti itkettämään lähtö, ja ystäväni Marion reagoi tähän laulamalla mulle "I'm sexy and I know it" syöden samalla nuudeleita.

Skandinaavisen tiedekunnan kevätjuhlissa itävaltalaiset lauloivat kukkaseppeleet päässä norjalaista laulua, joka oli kaunis ja tuntui jossain syvällä noin muutenkin.

Thanks Katrine for the picture!

 Palaan yksin Budapestistä Wieniin pää pitkästä matkasta sekaisin ja moottoritien kiertäessä kohti kaupunkia saan katsella sitä rakasta kaupunkiani ilta-auringon valossa. Ruma linja-autoasemakin näyttää ihanalta.

Lähdetään matkaan Prahaan kuumana päivänä pikkuautossa, jonka jalkatilat ovat pian täynnä eväitä (halpismerkkejä, banaaneja). Avataan ikkunat, moottoritielle vievät tiet ovat kiemuraisia ja hymy korvissa.

 Kun olen ystäväni Manfredin luona jonain perus arki-iltana ja hänen itävaltalaiset kämppiksensä tarjoavat mulle tekemäänsä perunasalaattia. Katsotaan sivusilmällä telkkaria, jossa partainen Itävallan kansallissankari käyskentelee alppimaisemissa.

Kun selitän Manfredin kämppiksen kaverille saksaksi, miksi sosiologia ja psykologia täydentävät toisiaan niin mahtavasti ja miten sosiologia selittää sitä, miksi ihmisellä on jatkuvasti niin kiire (no okei tuli vähän kielitaidon raja vastaan. 

 Saan olla samoilla kursseilla kaverieni kanssa. Sunnuntaina meni reippaasti yliaikaa ja katson, miten tytöt vajoavat koko ajan alemmas tuoleissaan.

Kun jazz-tanssitunnilla tajuan vihdoin, mistä tanssimisessa on kyse. Siitä että unohtaa ajatella ja antaa kehon tehdä työn.

Olen katsomassa Bombay Bicycle Clubin keikkaa hieman väsyneenä sunnuntai-iltana. Meidän edessä on innostuneita espanjalaisia poikia, jotka osaavat ulkoa kaikki nuotit (kuten mäkin.) Home by now-biisiä kuunnellessa kyyneltyy silmät ja mä päätän Suomeen palatessani ostaa longboardin.

 Your life comes back to you in flashes, and thank god it does. Today I've been getting all the wonderful flashbacks from these past few months. Of watching sleeping swans in Prague, of falling asleep facing your really good friend after a houseparty, of laughing at the funny pictures from the party the next morning. The realisation I had at my dance class, that it's all about forgetting to think and letting your body do the work for you.

Of the times your friend cooked for you, or the time me and some other friends got into a small car that reminded me of a sauna but took us to places. That time when a friend of mine sang "I'm sexy and I know it" at the moment where that song totally didn't fit the moment. Arriving back to Vienna after a trip to Budapest and the city I love in yellow evening sun. Dancing to one of my favourite bands on a sleepy Sunday evening. 

Thank you Eva for the four and fifth picture and Katrine for the third! 

We can't stop, we won't stop

 Tällä viikolla hyvä ystäväni Neeta tuli Wieniin. Neeta tuli tänne hassuna aikana, kun mulla on päällä a) pieni opiskelustressi, b) pieni lähtemismelankolia, mutta ennen kaikkea c) tarve nähdä kaikkia mulle tärkeitä ihmisiä koko ajan. Jälkimmäinen syy on saanut mut olemaan liikeessä koko ajan.

 

Neeta majoittui neljän päivän ajan ystäväni Evan luona. Mä menin seuraksi yökyläilyyn, me syötiin pastaa, juotiin viiniä ja mentiin nukkumaan aivan liian myöhään. Neljän päivän aikana vein pikkuhiljaa enemmän ja enemmän tavaroitani Evalle, kunnes näytti siltä että olisin muuttamassa sinne pysyvästi. Mikä unelma.

 Tiistai-iltana mentiin Herrmans Strandbariin katsomaan Meksiko-Brasilia-peliä Denissen, Marionin ja Denissen veljen kanssa.

Suomalaiselle, joka ei koskaan saa maajoukkuettaan isoihin peleihin, oli noiden jalkapallofanien katsominen jotenkin hauska kokemus. Sekä meksikolaiset että brasilialaiset lauloivat kansallislaulunsa täysillä ja kirosivat omilla kielillään, kun jotain dramaattista tapahtui. 

Keskiviikkona mentiin katsomaan tsekkiläistä oopperaa "Das schlaue Fuchslein" Wienin Staatsoperiin. Minä, Neeta ja kaverini Anton oltiin ostettu kolmen euron seisomapaikat kauimmaiselta piippuhyllyltä, samaan aikaan kun alhaalla olevat olivat kuulemma maksaneet lipuistaan noin 200 euroa. Hullua. Ooppera laulettiin tsekiksi ja tekstitettiin saksaksi, mä käänsin sitä aina kun pystyin Neetalle jälleen suomeksi.

Oopperan jälkeen hengailtiin Tonavan kanaalin rannalla sinne pystytetyssä rantabaarissa, josta sai hyvää tsekkiläistä olutta. Valot heijastuivat vedepinnasta, rantabaarissa oli värikkäitä pikkuvaloja ja tähän asti pienin näkemäni jalkapalloscreeni. Myöhemmin illalla mentiin Säulenhalleen viimeisiin ESN-bileisiin, jotka olivat kaikkien odotusten vastaisesti aika hyvät bileet. Tavattiin tuttuja ja tuttujen tuttuja, mua yritettiin iskeä fraaseilla "onko kaikki suomalaiset noin kauniita" ja "sä tanssit kuin enkeli." Voi luoja.

Eilen torstaina lähdettiin sitten Manfredin kanssa bussilla pitkä matka jonnekin, jossa kaverimme Tiphaine järjesti jäähyväisjuhlansa. Meillä ei ollut juhlapaikasta mitään tietoa, mutta perille saavuttuamme tajuttiin, että se oli se sama Heuriger eli viinitaverna, missä minä ja Manfredi oltiin muutama kuukausi takaperin tavattu ESN:n Welcome Dinnereillä. Muisteltiin ensimmäisiä viikkoja, ensivaikutelmia ja sitä kaikkea ensimmäisten viikkojen hämmennystä.

Pöytään tilattiin viiniä ja vettä, schnitzeliä ja struudelia. Tarjoilijoilla oli päällä dirndlit ja liikaa meikkiä, taustalla soi geneerinen viulumusiikki. Paikan sisustus räikeine kasveineen toi mieleen bensa-asemoiden lounaskantiinit parhaalla mahdollisella tavalla.

Lopulta otettiin tällainen jäätävä yhteiskuva, joissa mä olen esiintynyt yllättävän harvakseltaan. Tällaiset kuvat kertoo hirveän vähän todellisuudesta, miksi en ole yleensä julkaissut näitä missään (myökin, koska olen järkyttävän huono poseeraaja). Mutta kaikessa korniudessaan nämä onnistuvat tallentamaan jotain olennaista. Tässä nimenomaisessa kuvassa mä en tuntenut noin puolta porukasta, mutta toisen puoliskon läsnäolo oli sitäkin tervetulleempaa.

The second to last week has been all about seeing the important people as much as possible. I haven't stopped for a second, but I love it. This week a friend of mine visited Vienna, we had girly sleepovers, sunny football nights and a surprisingly entertaining visit to the opera. The last ESN Party at Säulenhalle wasn't too bad (I guess any party is good with good company!)

Yesterday we went to a first goodbye party at a Heuriger in the middle of nowhere, aka somewhere where trams and metros don't go. The place was a mixture of cosy and corny. We talked about the first time we were there (ESN Welcome Dinner a few months before) and it all seemed like a circle closing. Except that now we weren't all panicing about making friends and spoke way better German.  

Kevätjuhlameininkiä ja simpukkailtoja

Alkuviikko meni mulla opiskeluhommia paiskiessa ja Prahan-reissun univelkoja setviessä. Torstai-iltana menin kuitenkin skandinaavisen laitoksen juhliin, jossa laulettiin pohjoismaisilla kielillä erilaisia lauluja. Tunnelma oli hauskasti yhdistelmä kevätjuhlaa ja sitsejä, mä tapasin mun ruotsalaisen kaverin, syötiin sillileipiä ja muita pohjoismaisia herkkuja. Myöhemmin illalla ajauduttiin pelaamaan jääkiekko-korttipeliä Suomi-Ruotsi-kokoonpanolla, joka oli täysin suunnittelematon mutta osoittautui lisäämään pelin intensiteettiä noin sadalla prosentilla. Ruotsalaispojat kiroilivat hassusti ja vaativat uusintamatsia.

Perjantaina kokkailtiin Anun ja Katrinen kanssa simpukoita. Hyvältä maistui ja leivän dippailu liemeen on aina hyvä ajatus. Anulla on ihania kämppiksiä ja puolen neliömetrin kokoinen parveke. Täydellinen meditatiivisille savukkeille, voisin kuvitella.

 Meidän sisäpihalla järjestettiin lauantaina juhlat. Mä en osallistunut hupiin, sillä olin viettänyt lauantaini jo toistamiseen yliopistolla eräällä seminaarikurssilla. Lauantaina olin niin väsynyt, että kykenin juuri ja juuri hoippumaan erään ystäväni grillijuhliin muutamaksi tunniksi ennen kuin nukahdin pystyyn. 

 Itävallassa kun ollaan, oli tarjoilu aika lihapainotteista. Lopulta piti tietysti katsoa jalkapalloa, jota täällä näkee itse asiassa minne ikinä meneekin. Keski-Eurooppa näin ylipäätään menee noista kisoista aika sekaisin.

The whole Vienna has been full of garden partys, grill partys and football-watching partys. I attended one of them this Saturday, ridiculously sleep-deprived but still happy to be there. This week I had some mussels  and cheap wine in good company, and attended a Scandinavian midsummer party organised by the Skandinavistic faculty. They sung beautiful songs and served food that tasted like home.

Roadtrippejä ja vierasta valuuttaa

Perjantai-iltapäivänä minä ja Eva otettiin metro kaverimme Antonin kämpille, missä pakkauduttiin kaikki  kolme hikiseen pikkuautoon. Kaupasta haetut matkaeväät mukana otetimme suunnan kohti Prahaa! 

Evasta on aivan salaa kuoriutunut mun tosi hyvä kaveri, kutsutaan toisiamme lempinimillä ja osataan sanoa toistemme kielellä "rakastan sinua" (mikä on kyllä suomeksi aivan liian dramaattista, mutta menköön.)

Matkan varrella jo Tsekin puolella pysähdyttiin pikkukylässä katselemassa maisemia ja ottamassa valokuvia. Tuo nimenomainen kylä on muuten sellainen, mihin itävaltalainen juna- ja bussiyhtiö ÖBB tekee päiväretkiä. Mukavuudenhaluisimmatkin itävaltalaiset voivat siis käydä rajan toisella puolella katsomassa maisemia, mutta palata kuitenkin illaksi kotiin.

Neljän tunnin ajomatkan päästä olimmekin jo Prahassa. Ilta-aurinko värjäsi historiallisia monumentteja kultaisiksi, ilmassa leijui sellaisia valkoisia hahtuvia ja Anton kertoili juttuja Prahan-vuosistaan. Hän oli tosiaan asunut Prahassa pari vuotta aiemmin, minkä takia hän tiesi kertoa kaikenlaista ja vei meitä viikonlopun aikana kaikkiin mielenkiintoisimpiin paikkoihin. Sinä iltana syötiin erittäin valkosipulista juustoa, juotiin olutta ja tsekkiläistä erikoisuutta becherovkaa ja oltiin lopulta takaisin hostellilla viiden aikaan aamulla. Neljältä aamulla istuimme vielä puistonpenkillä ja puhuimme Kafkan metamorfoosista. Jotenkin käy kyllä järkeen.

Minä ja Eva olimme yötä hostellissa, ja Anton jonkun vanhan perhetutun luona. Seuraavana aamuna heräsin pari tuntia Evaa aiemmin ja lähdin kävelylle. Jokiranta oli hiljattain kunnostettu ja sen varrella oli vanhan ajan seiloreiksi pukeutuneita ihmisiä kauppaamassa laivaretkiä.

Hain kaupasta aamiaista ja menin istuskelemaan vanhan kaupungin aukiolle. Siellä olikin vähän kaikkea aina hevoskärryistä jazzia soittaviin katusoittajiin ja turistikierroksista tuollaisiin segway-kyyteihin (jotka ovat mun mielestä maailman idioottimaisin juttu, mutta katsokaa nyt tota pappaa...)

Toinen hauska fakta: kaupunkien turistialueet, joissa kaupitellaan noita hevoskärrykyytejä, haisevat aina vähän hevosenpaskalle.

 

Parin tunnin kuluttua sain Evan mukaani ja lähdimme kiertelemään Prahaa. Anton näki iltapäivällä kaupungissa vierailevaa isäänsä joten ei päässyt meidän mukaamme. Me eksyiltiin Evan kanssa vanhassa kaupungissa ja käveltiin vaan ympäriinsä. Jostakin löytyi tuollainen kaunis ruusutarha, jonka puistonpenkillä nukkui sellainen vanha kunnon rantojenmies. Mutta jos jollakin puistonpenkillä pitää nukkua, niin miksei sitten ruusutarhan.

Sinä iltana käytiin oopperassa, josta oikeasti taisin pitääkin. Sen jälkeen menimme ulos baariin, jossa pelasimme tsekkiläisten kanssa pöytäfutista. Tyypit ottivat sen aika tosissaan, kuten nyt 99 prosenttia pöytäfutiksen pelaajista yleensä, joten jätettiin pelit yhteen. Päädyimme tuon jälkeen vielä kellaribaariin, jonka listalla oli erikseen rommikola ja cuba libre. Näiden erona kuulemma oli se, että rommikola oli tehty huonoimpaan tsekkiläiseen rommiin (en tohtinut kokeilla.)

Seuraavana päivänä Anton vei meidät kahvilaan, joka sijaitsi perus tupakkakaupan sisäpihalla. Paikkaa sanotaan ilmeisesti salaiseksi puutarhaksi, ja sellaiselta se näyttikin seiniä pitki menevine köynnöksineen. Englanninkielisen listan hinnat olivat parikymmentä kruunua tsekkiläistä menua kalliimpia, mikä on kuulemma tyypillistä. Syötiin raskas tsekkiläinen illallinen, minkä jälkeen kiivettiin Evan kanssa eräälle kukkulalle katselemaan maisemia. Kaunista oli. 

Ja no, pitihän sitä sinäkin iltana lähteä ulos, vaikka sunnuntai olikin. Tavattiin vanhassa kaupungissa eräs turkkilainen tuttava, johon minä ja Anton olimme tutustuneet parin kuukauden takaisella Serbian-matkalla. Mentiin opiskelijoiden suosimaan baariin lasillisille, puhuttiin politiikasta ja turkkilaisten ja kreikkalaisten veljessuhteista. Sain myös kuulla, että koska kaikkialla saa polttaa sisällä, haisee parrakkailla miehillä illan päätteeksi hiusten ja vaatteiden lisäksi myös parta.

Maanantaina lähdimmekin sitten ajamaan takaisin Wieniin todella väsyneissä tunnelmissa. Eva nukkui takapenkillä, Anton soitti auton CD-soittimesta oopperaa ja puhuttiin esim. kirjoista, liftaamisesta ja halvasta opiskelijaruoasta. Wienissä oltiin illansuussa, sanottiin heipat ja rikottiin viikonlopun taika.  Mutta olipa kyllä ihana reissu.

I visited Prague this weekend with my friends Eva and Anton. The weekend was all about sweating, eating, drinking and walking, but we did a good share of dancing as well. This girl Eva has suddenly become one of my bestest friends here in Vienna, and on this trip we learned how to say "I love you" in each other's languages.

The trip was also great because we avoided the normal tourist traps by having an almost local guide with us, in other words Anton. He took us to the coolest places, for example this student restaurant where they served raw onion on top of a fried piece of cheese.  We tried the chech specialty, Becherovska and went to the opera to see Madama Butterfly. This was my third time in an opera, and to my surprise, I liked it. 

On all of those three nights we stayed out until four or five in the morning, which was a fun time. The foreign currency made us spend way more money than what we planned, but well, there's plenty of time to eat pasta and live poorly here in Vienna. 

In other words, Prague was lovely and the company even better. 

Siperia opettaa, mut vaihtarielämä opettaa vielä enemmän

Tässä viimeisen Wien-kuukauden pyörähtäessä käyntiin on päässä pyörinyt sellainen asia kuin muutos, ja mihin suuntaan sitä olen täällä muuttunut. Ennen tänne lähtöä eräs ystäväni sanoi jonkun ihan tavallisen lounaskeskustelun lomassa: "millainenhan sä oot sitten sun vaihdon jälkeen", ja mä en osannut suhtautua tuohon kuin epäilyksellä ("en varmaan mitenkään erilainen.") Tässä nelisen kuukautta tuon keskustelun jälkeen voin sanoa, että kylläpä oonkin. Ajattelin nyt listata vähän jotain juttuja.

tänään otin ihan vahingossa kuvia pelkästään tienristeyksistä. vahingossa, vannon.

Ruoka ja juoma

Aloitetaan helpoista, ruoasta. Olen oppinut täällä syömään ulkona, ihan rennosti ja arkisesti. Viime viikkojen aikana olen syönyt ainakin italialaista, meksikolaista ja vietnamilaista, ja helposti tulee kokeiltua kaikkea muutakin. Hinnat ovat kohtuulliset, tuossa mainitsemassani vietnamilaisessakin kolmen ruokalajin lounas maksoi yhteensä kahdeksan euroa.

Juon kotona huonolaatuisempaa kahvia, mutta kahvilassa ehdottomasti parempaa. Kaikki ulkona juotu kahvi on tehty espressoon, siispä olen alkanut rakastaa espressoa. Mun lempparikahvi on kleiner brauner, tai kahvijanosta riippuen großer brauner, joka on lämmitetyllä maidolla hieman jatkettua espressoa.

Syön enemmän suklaata, mutta pieninä annoksina. En kaipaa Fazerin sinistä ollenkaan.

Sosiaalinen elämä

Sosiaalisesta elämästä sen verran, että sitä todellakin on. Vapaa-ajalla tulee nähtyä eri ihmisiä kuppiloissa, piknikeillä, ihmisten kotona, kotibileissä, missä nyt ikinä. Laskin, että olen ulkona noin neljänä iltana seitsemästä. Lähimpään ystäväpiiriin kuuluu ainakin seitsemän ihmistä, sen lisäksi vielä noin kymmenen kanssa voi käydä satunnaisesti ulkona, lenkillä tai teatterissa. Moikkausväleissä ollaan ja pinnallisempia kuulumisia voidaan sitten vaihtaa vielä useamman kanssa. Onneksi mulla sattuu olemaan hyvä nimimuisti.

Erinäisissä baareissa on tietty aina kiva istua, mutta viihtyisin (ja halvin) tapa hengata on olla vaan jonkun kaverin kotona. Ja ne asunnot! Suurin osa Wienin-ystävistäni asuu ainakin yli sata vuotta vanhoissa taloissa erinäisissä kimppakämpissä. Korkeat ikkunat ja lautalattiat ovat arkipäivää, ja kaiken lisäksi vuokratkin ihan kohtuulliset. Hassusti sitä on alkanut tottua sellaiseen ihanuuteen.

Varmaan hauskinta on ollut huomata se, miten helposti ihmisiin tutustuu. Ihmisiin tutustuu muiden ihmisten kautta, kysymällä heidän elämästään ja jakamalla jotain omastaan. Kerran tavatun tyypin voi hyvin pyytää seuraavana päivänä vaikka museoon, tai ainakin pyytää Facebook-kaveriksi. Ja niin helposti se käy. Ne niin sanotut kulttuurierot ovat ystävyyden tiellä niin kauan, kuin itse niin ajattelee. Lopulta ihmiset on enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Poskipusuja täällä on silti pitänyt opetella antamaan, ja hyvä niin.

Minä

Olen tehnyt juttuja, joista olen pitkään haaveillut, kuten aloittanut jazz-tanssin ja ajanut junan kyydissä Alppien läpi. Olen tehnyt juttuja, jotka jälkikäteen ajateltuna olisin voinut jättää väliinkin (kts. Bon Jovi-ilta). Olen käynyt Serbiassa, Italiassa ja Unkarissa ja rakastunut mielettömästi kahteen jälkimmäiseen. Olen oppinut käymään museoissa ja taputtamaan oikeaan aikaan klassisen musiikin konsertissa. Olen oppinut puhumaan paljon paremmin saksaa ja kirjoittamaan aika näppäriä esseitä englanniksi. Osaan suunnistaa Wienissä eksymättä, yöllä ja päivällä. Pystyn juttelemaan vieraille ihmisille melkein mistä vaan. Tämä kaikki tuo mulle sellaisen mielettömän vapaan ja vahvan tunteen, jonka kokeminen on ollut ihan uskomatonta.

Mutta tyypit, on tämä välillä vaikeaakin. Viime aikoina olen ikävöinyt hirveästi ystäviäni ja perhettäni, jonka kanssa skypetän parin viikon välein. Mun vanhemmat puhuvat silloin tietokoneelle kovaäänisesti ja nostavat aina jossain vaiheessa meidän perheen koiran heiluttamaan mulle tassua. Olen ikävöinyt kotoa hyvää suodatinkahvia, kovaa ruisleipää ja sanomalehteä, ja sitä helppoutta kun kaiken voi hoitaa suomeksi. Mutta se kaikki on siellä ja jossain vaiheessa varmasti ikävöin tätä elämää täällä.

Nyt siis kaikki irti. Huomenna lähdetään Prahaan viikonlopuksi!

This month will be the last one in Vienna, and I'm already feeling a bit sentimental! I've changed so much: I'm now more comfortable eating outside, spending my money on cocktails and just all kinds of social events. I've noticed how easy it is to make friends, and how little cultural differences actually matter.

During my exchange I've done things I've always dreamt about: I've started dancing and visited so many cool places. I now know when to applaud in a classical music concert and how to find my way in Vienna (even at nighttime) My german skills have improved, as well as my courage to speak it.

There are of course things that I really miss from home: most of all my friends and family. But this month is all about enjoying and making the most of the time that we have left. With this thought in mind, I'll leave for Prague tomorrow for the weekend!