Siperia opettaa, mut vaihtarielämä opettaa vielä enemmän

Tässä viimeisen Wien-kuukauden pyörähtäessä käyntiin on päässä pyörinyt sellainen asia kuin muutos, ja mihin suuntaan sitä olen täällä muuttunut. Ennen tänne lähtöä eräs ystäväni sanoi jonkun ihan tavallisen lounaskeskustelun lomassa: "millainenhan sä oot sitten sun vaihdon jälkeen", ja mä en osannut suhtautua tuohon kuin epäilyksellä ("en varmaan mitenkään erilainen.") Tässä nelisen kuukautta tuon keskustelun jälkeen voin sanoa, että kylläpä oonkin. Ajattelin nyt listata vähän jotain juttuja.

tänään otin ihan vahingossa kuvia pelkästään tienristeyksistä. vahingossa, vannon.

Ruoka ja juoma

Aloitetaan helpoista, ruoasta. Olen oppinut täällä syömään ulkona, ihan rennosti ja arkisesti. Viime viikkojen aikana olen syönyt ainakin italialaista, meksikolaista ja vietnamilaista, ja helposti tulee kokeiltua kaikkea muutakin. Hinnat ovat kohtuulliset, tuossa mainitsemassani vietnamilaisessakin kolmen ruokalajin lounas maksoi yhteensä kahdeksan euroa.

Juon kotona huonolaatuisempaa kahvia, mutta kahvilassa ehdottomasti parempaa. Kaikki ulkona juotu kahvi on tehty espressoon, siispä olen alkanut rakastaa espressoa. Mun lempparikahvi on kleiner brauner, tai kahvijanosta riippuen großer brauner, joka on lämmitetyllä maidolla hieman jatkettua espressoa.

Syön enemmän suklaata, mutta pieninä annoksina. En kaipaa Fazerin sinistä ollenkaan.

Sosiaalinen elämä

Sosiaalisesta elämästä sen verran, että sitä todellakin on. Vapaa-ajalla tulee nähtyä eri ihmisiä kuppiloissa, piknikeillä, ihmisten kotona, kotibileissä, missä nyt ikinä. Laskin, että olen ulkona noin neljänä iltana seitsemästä. Lähimpään ystäväpiiriin kuuluu ainakin seitsemän ihmistä, sen lisäksi vielä noin kymmenen kanssa voi käydä satunnaisesti ulkona, lenkillä tai teatterissa. Moikkausväleissä ollaan ja pinnallisempia kuulumisia voidaan sitten vaihtaa vielä useamman kanssa. Onneksi mulla sattuu olemaan hyvä nimimuisti.

Erinäisissä baareissa on tietty aina kiva istua, mutta viihtyisin (ja halvin) tapa hengata on olla vaan jonkun kaverin kotona. Ja ne asunnot! Suurin osa Wienin-ystävistäni asuu ainakin yli sata vuotta vanhoissa taloissa erinäisissä kimppakämpissä. Korkeat ikkunat ja lautalattiat ovat arkipäivää, ja kaiken lisäksi vuokratkin ihan kohtuulliset. Hassusti sitä on alkanut tottua sellaiseen ihanuuteen.

Varmaan hauskinta on ollut huomata se, miten helposti ihmisiin tutustuu. Ihmisiin tutustuu muiden ihmisten kautta, kysymällä heidän elämästään ja jakamalla jotain omastaan. Kerran tavatun tyypin voi hyvin pyytää seuraavana päivänä vaikka museoon, tai ainakin pyytää Facebook-kaveriksi. Ja niin helposti se käy. Ne niin sanotut kulttuurierot ovat ystävyyden tiellä niin kauan, kuin itse niin ajattelee. Lopulta ihmiset on enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Poskipusuja täällä on silti pitänyt opetella antamaan, ja hyvä niin.

Minä

Olen tehnyt juttuja, joista olen pitkään haaveillut, kuten aloittanut jazz-tanssin ja ajanut junan kyydissä Alppien läpi. Olen tehnyt juttuja, jotka jälkikäteen ajateltuna olisin voinut jättää väliinkin (kts. Bon Jovi-ilta). Olen käynyt Serbiassa, Italiassa ja Unkarissa ja rakastunut mielettömästi kahteen jälkimmäiseen. Olen oppinut käymään museoissa ja taputtamaan oikeaan aikaan klassisen musiikin konsertissa. Olen oppinut puhumaan paljon paremmin saksaa ja kirjoittamaan aika näppäriä esseitä englanniksi. Osaan suunnistaa Wienissä eksymättä, yöllä ja päivällä. Pystyn juttelemaan vieraille ihmisille melkein mistä vaan. Tämä kaikki tuo mulle sellaisen mielettömän vapaan ja vahvan tunteen, jonka kokeminen on ollut ihan uskomatonta.

Mutta tyypit, on tämä välillä vaikeaakin. Viime aikoina olen ikävöinyt hirveästi ystäviäni ja perhettäni, jonka kanssa skypetän parin viikon välein. Mun vanhemmat puhuvat silloin tietokoneelle kovaäänisesti ja nostavat aina jossain vaiheessa meidän perheen koiran heiluttamaan mulle tassua. Olen ikävöinyt kotoa hyvää suodatinkahvia, kovaa ruisleipää ja sanomalehteä, ja sitä helppoutta kun kaiken voi hoitaa suomeksi. Mutta se kaikki on siellä ja jossain vaiheessa varmasti ikävöin tätä elämää täällä.

Nyt siis kaikki irti. Huomenna lähdetään Prahaan viikonlopuksi!

This month will be the last one in Vienna, and I'm already feeling a bit sentimental! I've changed so much: I'm now more comfortable eating outside, spending my money on cocktails and just all kinds of social events. I've noticed how easy it is to make friends, and how little cultural differences actually matter.

During my exchange I've done things I've always dreamt about: I've started dancing and visited so many cool places. I now know when to applaud in a classical music concert and how to find my way in Vienna (even at nighttime) My german skills have improved, as well as my courage to speak it.

There are of course things that I really miss from home: most of all my friends and family. But this month is all about enjoying and making the most of the time that we have left. With this thought in mind, I'll leave for Prague tomorrow for the weekend!