Tällä viikolla hyvä ystäväni Neeta tuli Wieniin. Neeta tuli tänne hassuna aikana, kun mulla on päällä a) pieni opiskelustressi, b) pieni lähtemismelankolia, mutta ennen kaikkea c) tarve nähdä kaikkia mulle tärkeitä ihmisiä koko ajan. Jälkimmäinen syy on saanut mut olemaan liikeessä koko ajan.
Neeta majoittui neljän päivän ajan ystäväni Evan luona. Mä menin seuraksi yökyläilyyn, me syötiin pastaa, juotiin viiniä ja mentiin nukkumaan aivan liian myöhään. Neljän päivän aikana vein pikkuhiljaa enemmän ja enemmän tavaroitani Evalle, kunnes näytti siltä että olisin muuttamassa sinne pysyvästi. Mikä unelma.
Tiistai-iltana mentiin Herrmans Strandbariin katsomaan Meksiko-Brasilia-peliä Denissen, Marionin ja Denissen veljen kanssa.
Suomalaiselle, joka ei koskaan saa maajoukkuettaan isoihin peleihin, oli noiden jalkapallofanien katsominen jotenkin hauska kokemus. Sekä meksikolaiset että brasilialaiset lauloivat kansallislaulunsa täysillä ja kirosivat omilla kielillään, kun jotain dramaattista tapahtui.
Keskiviikkona mentiin katsomaan tsekkiläistä oopperaa "Das schlaue Fuchslein" Wienin Staatsoperiin. Minä, Neeta ja kaverini Anton oltiin ostettu kolmen euron seisomapaikat kauimmaiselta piippuhyllyltä, samaan aikaan kun alhaalla olevat olivat kuulemma maksaneet lipuistaan noin 200 euroa. Hullua. Ooppera laulettiin tsekiksi ja tekstitettiin saksaksi, mä käänsin sitä aina kun pystyin Neetalle jälleen suomeksi.
Oopperan jälkeen hengailtiin Tonavan kanaalin rannalla sinne pystytetyssä rantabaarissa, josta sai hyvää tsekkiläistä olutta. Valot heijastuivat vedepinnasta, rantabaarissa oli värikkäitä pikkuvaloja ja tähän asti pienin näkemäni jalkapalloscreeni. Myöhemmin illalla mentiin Säulenhalleen viimeisiin ESN-bileisiin, jotka olivat kaikkien odotusten vastaisesti aika hyvät bileet. Tavattiin tuttuja ja tuttujen tuttuja, mua yritettiin iskeä fraaseilla "onko kaikki suomalaiset noin kauniita" ja "sä tanssit kuin enkeli." Voi luoja.
Eilen torstaina lähdettiin sitten Manfredin kanssa bussilla pitkä matka jonnekin, jossa kaverimme Tiphaine järjesti jäähyväisjuhlansa. Meillä ei ollut juhlapaikasta mitään tietoa, mutta perille saavuttuamme tajuttiin, että se oli se sama Heuriger eli viinitaverna, missä minä ja Manfredi oltiin muutama kuukausi takaperin tavattu ESN:n Welcome Dinnereillä. Muisteltiin ensimmäisiä viikkoja, ensivaikutelmia ja sitä kaikkea ensimmäisten viikkojen hämmennystä.
Pöytään tilattiin viiniä ja vettä, schnitzeliä ja struudelia. Tarjoilijoilla oli päällä dirndlit ja liikaa meikkiä, taustalla soi geneerinen viulumusiikki. Paikan sisustus räikeine kasveineen toi mieleen bensa-asemoiden lounaskantiinit parhaalla mahdollisella tavalla.
Lopulta otettiin tällainen jäätävä yhteiskuva, joissa mä olen esiintynyt yllättävän harvakseltaan. Tällaiset kuvat kertoo hirveän vähän todellisuudesta, miksi en ole yleensä julkaissut näitä missään (myökin, koska olen järkyttävän huono poseeraaja). Mutta kaikessa korniudessaan nämä onnistuvat tallentamaan jotain olennaista. Tässä nimenomaisessa kuvassa mä en tuntenut noin puolta porukasta, mutta toisen puoliskon läsnäolo oli sitäkin tervetulleempaa.
The second to last week has been all about seeing the important people as much as possible. I haven't stopped for a second, but I love it. This week a friend of mine visited Vienna, we had girly sleepovers, sunny football nights and a surprisingly entertaining visit to the opera. The last ESN Party at Säulenhalle wasn't too bad (I guess any party is good with good company!)
Yesterday we went to a first goodbye party at a Heuriger in the middle of nowhere, aka somewhere where trams and metros don't go. The place was a mixture of cosy and corny. We talked about the first time we were there (ESN Welcome Dinner a few months before) and it all seemed like a circle closing. Except that now we weren't all panicing about making friends and spoke way better German.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti