Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen eikä mikään ole helpompaa

Mun viikonloppui alkoi tällä kertaa jo torstaina, kun kutsuin itseni erään vaihtarikaverin, Maxin, kotibileisiin. Max asuu sellaisessa 60-luvun henkisessä valtavassa opiskelija-asunnossa, jossa jokaisen kerroksen asukkaat järjestävät vuorollaan bileet koko kerrokselle. Bileet olivat todella opiskelijahenkiset eli vähän rähjäiset, mutta sympaattisen viihtyisät. 

Bileet olivat hauskat ja kotiin oli vain parin korttelin matka. Illan aikana tuli juteltua eri ihmisten kanssa esim. Pariisista, taiteesta, urahaaveista, kaupunkitutkimuksesta, vieraitten kielten puhumisesta ja teiniajoista. Olen tajunnut, miten tärkeää on vaihtaa poskisuudelmat tuttujen kanssa ja miten vähän vieraampien kanssa voi aina alkaa ainakin Facebook-kaveriksi. Tutustuminen on siinä mielessä aika helppoa.

Mä olen siinä mielessä hankala vaihtari, etten pystyisi kuitenkaan olemaan puolta vuotta vain satunnaisten biletuttujen varassa. Jotenkin sitä tarvitsee muutakin, jotain sellaista keskusteluseuraa, josta tietää että se ei juttele mun kanssa vain täyttääkseen tyhjää tilaa. Onneksi sellaisiakin kavereita on tullut, ja ne ovat tulleet todella luontevasti muiden kavereiden kautta. Perjantai-ilta meni tällaisessa porukassa, kakuntäyteisissä tupareissa keskellä idyllistä puutarhataajamaa. Mun on todella täytynyt opetella täällä kakkujen ystäväksi!

Lauantai menikin sitten esim. irkkubaarissa ja kasaribileissä. Selvensin eräälle belgialaiselle pojalle, että tytöt ei todellakaan mene vessaan yhdessä vaan juoruillakseen, vaan joskus sitä vaan käydään ihan nopeasti ja sitten tullaan pois. 

Mutta joskus sitä jäädään ottamaan ikimuistoisia peilikuvia. 

Sunnuntaina leivoin perunarieskaa brunssille ja kävin kävelemässä maailman tuulisimmassa säässä. Tässä uusi kaverini Clara nauttimassa tuulesta. Illalla nuokuin kaverini sohvalla katsomassa saksankielisen Euroopan suosikkisarjaa, Tatortia, mutta en kokenutkaan minkäänlaista kulttuurista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Joskus toiste sitten.

Tänään olen sitten saanut vapaan viikonlopun jälkeen kiriä opiskeluhommia kiinni ihan urakalla. Tapasin tänään aamulla kaupunkitutkimuskurssini ryhmätyöryhmän, enkä tosiaan ole vielä ikinä tavannut yhtä motivoituneita ja avoimesti innokkaita opiskelijoita. Tuo nimenomainen kurssi saattaa olla mulle vielä vähän liian vaativa (maisterikurssi ja vielä sellaisesta ohjelmasta, mihin ei kuka tahansa pääse), mutta yritetään nyt silti. Itseään ei saa aina päästää niin helpolla.